Heis taas...
Miulla on huomenna enkun koe, eikä suoraan sanottuna huvita lukea yhtään. Olen tässä kuitenkin syvällisesti taasen miettiny elämää. Kirjoitin siitä silloin ekoina kertoina, kun tänne kirjoitin. Katsoin viikonloppuna kaks viimeisintä Harry Potter elokuvaa ja tajusin juuri, kuinka karua elämä on. Kaikkihan tietävät, että iso paha Voldemort murhasi Harryn vanhemmat Harryn ollessa lapsi, mutta Harry selvisi, koska hänen äitinsä oli hienosti suojannut lapsensa jollakin vanhalla loitsulla. Ajatelkaa. Jonkun elämä saattaa olla melkein sellaista, kuin Harry Potterin. Ei sillä, että hän olisi valho tai muutakaan, mutta lapsi voi olla orpo, elää joko orpokodissa tai sukulaisilla, jotka eivät välttämättä rakasta häntä juurikaan. Eikö se ole aika väärin? Ja jos sinulle ei vieläpä kerrota, miksi vanhempasi eivät kasvata sinua tai ovat kuolleet, on se jo erittäin hirmuista. Eihän Harrykään tiennyt, että Sirius Musta oli hänen kummisetänsä, ennen kuin meni ja salakuunteli niiden yhtien keskustelua. Eihän Harry tiennyt olevansa velho, ennen Hagridin tuloa. Mikä vääryys! Aivan sama, kuin minä en tietäisi olevani tyttö. Niinkin iso osa elämääni olisi salattu minulta. Tiedän, että kaikki tämä höpötykseni perustuu kirjaan, joka on epätodellista, mutta jonkun elämä oikeasti voi olla sellaista. Elämä on julmaa. Lasten kuuluisi saada rakastavat vanhemmat. Ja jos jollakin on jotain tätä mielipidettäni vastaan, ilmoittakoon nyt, tai vaietkoon iäksi, koska minä en vuoden päästä ala puolustelemaan sanojani yhtään. Ihan vain tiedoksi teille, jotka aiotte valittaa johonkin fantasia-kirjaan perustuvaa tekstiäni ;)

<3;llä Emily