Olen tässä parina päivänä jo miettinyt, mikä on elämän tarkoitus..? Siis loppujen lopuksi elämä ei ole kovinkaan kivaa. Me voimme elää sata vuotta, me voimme kuolla heti synnyttyämme. Monet, jotka eivät ansaitsisi elää elävät ja monet jotka ansaitsisivat elää, kuolevat. Me voimme solmia paljon ystävyys suhteita, me voimme rakastaa. Me voimme tuhota, me voimme rakentaa, mutta MIKSI? Mitä minä teen täällä maailmassa? En usko, että elämän tarkoitus on käydä koulut hyvin, mennä töihin, hankkia perhe ja kun lapset ovat tarpeeksi isoja vain kuolla pois. Loppujen lopuksi kukaan ei muista sinua. Tärkeitä ihmisiä ei muisteta. Minua ei muisteta muutaman kymmenen vuoden päästä. Harva vanhalta luokaltani muistaa minua enää koulujen loputtua ja oikean elämän alkaessa. Harva ihminen muistaa, minkälaiset hiukset minulla oli kun olin viisi. Minä muistan. Vaaleat ja kiharat. Äitini ja isäni eivät muista minä viikonpäivänä synnyin, mutta tätini muistaa. Mitä tästä voi päätellä? Alan tuntea itseni niin sairaan pieneksi ja tarpeettomaksi tässä maailmassa. Olen aika kauan halunnut olla näyttelijä. Nyt aloin miettiä, mitä väliä sillä on, olenko kuuluisa vai aivan tavallinen ihminen jonka voi tavata kadulla. Jos olisin näyttelijä, viihdyttäisin ihmisiä esiintymällä elokuvissa, saattaisin voittaa muutaman palkinnon, saattaisin olla hyvä. Minut muistettaisiin elokuvista, joissa olen näytellyt. Minut muistettaisiin sinä suomalaisena tyttönä joka oli näyttelijä. JOS joskus vaikka voittaisin Oscar-pystin, ei kukaan muistaisi sitä. Sinä muistaisit minut jostakin elokuvasta, jonka olet sattunut näkemään tai jostain lehtiartikkelista, joka ei olisikaan edes totta. Isoista ja mahtavista ja ennen kaikkea hyvistä teoista ei muisteta ketään. Kaikki muistavat terroti-iskut, jotka tehtiin WTC-torneihin. Kaikki muistavat kuinka Irakin sot alkoi. Mutta muistatko tosiaankaan yhtään hyvän tekijää? Muistatko yhtään näyttelijää, joka OIKEASTI olisi hyvä työssään ja olisi voittanut Oscar-pystin? Myönnän, en itsekään muista ketään OIKEASTI työssään hyvää ihmistä, joka olisi voittanut Oscarin. Kerran sain meilin ystävältäni. Se kulki otsikolla 1 minuutti. Siinä sanottiin, että kestää vain yhden minuutin huomata erityinen ihminen. Yksi tunti, pitääkseen hänestä. Yksi päivä rakastaakseen häntä, mutta koko elänä unohtaakseen hänet. Minä en usko. En usko, että menee KOKO elämä unohtaakseen jonkun. Moni on jo unohtanut minut, minä en ole unohtanut monia, mutta unohtanut olen. Jos joku joskus keksii oikean tarkoituksen elämälle (ei siis mitään meidän pitää käydä töissä ja muuta löpinää) saa tulla kertomaan. Minun elämälläni ei ainakaan vielä ole muut atarkoitusta, kuin ottaa haukut vastaan vanhemmilta, viihdyttää ystäviäni ja hengittää. En usko että koskaan ymmärrän miksi elän...

Tiedän, että teksti on ERITTÄIN epämääräisen-sekavan-surkeaa, mutta tunteitani on ERITTÄIN vaikea pukea sanoiksi... Pahoitteluni.