Olen tässä taas ajatellut. Eräät ystävistäni saattavat tietää asian jo, mutta lukekoot uudestaan jos tahtovat. Eli siis. Ihmiset ovat aika erilaisia, kun niiden kanssa on kaksin. Koulussa on varmasti tuhatviisisataamiljoonaa ihmistä, jotka ovat tosi tyhmiä suuren ihmislauman keskellä. Tai siis, minulla on viimein KUNNON kokemusta asiasta. Tänään, koulun jälkeen, kuljin erään henkilön kanssa (kulkekoot tässä pätkässä nimellä Katse.). Katse on eräs luokkalaiseni poika, joka on erittäin ääliö koulussa. Kavereidensa kanssa hän huutaa ja ehkä vähän riehuukin. Mutta sitten, kun tuossa parin kilometrin matkan kuljin Katseen kanssa, paljastui, että jätkähän onkin aika kiva. Oikeasti. Ei sitä koskaan tullut ajateltua. Hänellä on hauskemmat jutut kuin voisi uskoa, ei sellaisia juttuja vain kaikkien kavereiden ja muiden luokkalaisten kuullen sanota. Kaksi parasta ystävääni ja Katse, ovat ainoat ihmiset meidän luokalta, jotka tietävät, että saan migreenin jos syön liikaa suklaata. Katse ja naapurini, joka on myös luokallani, ovat ainoat, jotka tietävät kuinka oudosti kävelen. Se on nyt ihan pientä, mutta kun et koskaan ole heidän kanssaan koulussa tai muutenkaan mitenkään kovin läheinen, on aika hassua ajatella, että he tietävät minusta niinkin paljon. Nyt minä tiedän, paljonkon karkkia Katse sai jouluna, nyt minä tiedän, mitä Katse teki uutena vuotena. Nyt Katse tietää, kuinka heitin munakranaatin poliisiautoa päin ja kuinka minulla on hirveät traumat uudesta vuodesta. Katse tietää, että muutama vuosi sitten sain oksennustaudin uutena vuotena. Sitä ei tiedä kukaan muu perheeni ulkopuolelta. Sitä vähän avautuu ihmisille kun ei muita ole kuulemassa. En minä ainakaan alkaisi koulussa juoruamaan kuinka sairastuin uutena vuotena, mutta kahden kesken asia on aivan eri. Sitä vaan tahtoo uskoa, ettei se toinen kerro kenellekään. Sitä vain tahtoo uskoa, että toinenkin on oikeasti ihminen, vaikkei siltä ehkä näytä. Lisäksi Katse on ihan normaali ihminen. Olisi aina luullut, ettei hän koskaan ole hiljaa, mutta kun kävelin hänen kanssaa koulusta kotiin päin, hän olikni aika vaisu. Minusta voisi luulla, että olen aika hiljainen, koska en mielelläni puhu ns. vieraille ihmisille asioistani. Ei Katse nyt niin vieras ole, mutta silti. Hän ei kuulu lähimpään kaveripiiriini. Ja Katse oikeasti kuunteli mitä minä sanoin. Koulussa saisin huutaa ääneni käheäksi, jos tahtoisin kaikkien kuulevan sanottavani, eikä Katse varmaan edes koulussa kuuntelisi mitä sanoisin. Siinä tyyppi vain käveli vieressä ja kuunteli oikeasti mitä sanoin, se oli ihan kivaa oikeastaan. Minua harvoin kuunnellaan. Harvoin kukaan kiinnittää minuun niin paljon huomiota, kuin Katse tänään iltapäivällä.

Ja ERÄÄT jotka tietävät pienet paita-juttuni Katseen kanssa, voivat olla ihan hissun kissun, koska en todellakaan ole ihastunut siihen ihmiseen, en ole.

Jatkoa mieleni syvimmistä ajatuksista seuraa....